D-tyttöjen sininen joukkue Sotkamon vieraana 19.5.2019
pe 24. toukokuuta 2019 12.06.00
19.5.2019 SoJy - Lippo sininen 2-0 (24-2, 25-8)
Sunnuntaina 19.5.2019 D-tyttöjen sininen joukkue matkasi Sotkamon vieraaksi aurinkoiselle Salmelan kentälle. Saimme myös ensimmäistä kertaa testattavaksi HT Sportilta hankitut uudet pelihousut.
Jo ensimmäisen jakson ensimmäisessä vuoroparissa jäimme vähän Sotkamon jalkoihin. Emme saaneet sisäpeliä pyörimään ja annoimme harhaheitoilla Sotkamolle tilanteita. Toisella vuoroparilla saimme sisäpelin jo kulkemaan ja ulkopelimmekin piristyi. Kolmannessa vuoroparissa vastustaja löi paljon läpilyöntejä, mutta mekin pääsimme avaamaan juoksutilimme Eevin tuodessa ja Siljan lyödessä ensimmäisen juoksumme. Tauolle siirryttiin Sotkamon viedessä juoksut 24-2.
Toisen jakson ensimmäisessä vuoroparissa Sotkamo teki 12 juoksua ja mekin saimme juoksutilin auki kolmella juoksullamme. Toinen jaksokin eteni Sotkamon johdossa vankassa johdossa ja päättyi Sotkamon 25 – 8 voittoon.
Sotkamon pelaajista varsinkin Emmi Helmi Erkkilä oli pitelemätön lyödessään joukkueellensa lukuisia juoksuja. Seuraaviin peleihin meillä jäikin kehitettävää varsinkin pelirohkeudessa. Pelin jälkeen juteltiinkin siitä, että ulkopelissä palloja pitää tulla vastaan rohkeammin ja sisäpelissä pitää myös muistaa AINA juosta pesille TÄYSILLÄ ihan loppuun asti.
Joukkueestamme palkittiin kakkospalkinnolla Sini ja ykköspalkinnolla kunnarinkin lyönyt Iita.
Teksti ja kuva Sari Veijola