Kaksi tiukkaa haastoa
la heinäk. 07 18:18:00 2018
Sotkamo. Se tiedettiin ennakkoon, että kova on porukka, mutta myös se, että haastettavissa on. Maanantain tiukka tappio kainuulaisille sai Lippo valkoisen hakemaan revanssia.
- Ensimmäinen jakso pysyttiin suunnitelmassa mutta toisella kaveri alkoi tykittää ja myös oman tekemisen taso lopahti, pelinjohtaja Reetta Heikkilä kertasi.
- Mutta hyvin puolustettiin vastustajan lyöntivoimaa vastaan, Santtu Salonen täydensi.
Jokeri Ada Klemetti kotiutti Aino Kestin.
Lippo vei ensimmäisen jakson juoksuin 5-4 mutta toisella Sotkamo oli parempi selkein numeroin 3-23. Aluemestaruussarjassa pelataan kaksi kolmen vuoroparin jaksoa ja jos ei ratkaisua löydy, mennään suoraan kotiutuslyönteihin. Niin kävi tänään. Jymyn kovat lyöntitykit onnistuivat ja ottelu päättyi vieraiden voittoon.
- Kotareissakin meillä tuli hyviä suorituksia. Röyhkeästi haastettiin ulkokenttää, Heikkilä kehui omiaan.
Silja Särkkä syöksyi Oona Seppäsen lyönnin kotiutuslyöntikisassa.
- Toiseen peliin ei lähdetä nöyristelemään vaan tekemään rohkeita suorituksia. Ulkopeliin pitää saada terävyyttä, ulkokentällä ei seistä kantapäät maassa. Vastustajan taso vain nousee mutta armoa ei anneta ja keskitytään omaan peliin, pelinjohto suunnitteli ennen päivän toista ottelua.
Pelien välissä verryteltiin ja juonittiin uusia kuvioita. Sonja Ojakoski (oik.) johdattaa joukkoa, takana seuraavat Ada Klemetti ja Oona Seppänen.
Tiukka peli ei masentanut Lipon tyttöjä.
Pienen tauon jälkeen kiilaan asettautui vastustajaksi Pohjois-Suomen alueleirin voittaja Ylivieskan Kuula, joka ratkaisi voiton jaksoin 0-2.
- Kaveri oli tuon verran edellä, Heikkilä viittasi tulostauluun.
Kummankin pelin palkinnot menivät samoille pelaajille: II Jenna Högmanille ja I Silja Särkälle.
- Oonalla (Seppänen) tuli kesän parhaita vetoja ja lennosta taakse vaihtanut Silja (Kilpi) pelasi hyvin, pelinjohto jakoi kiitosta.
Silja Särkkä (vas.) oli yksi päivän onnistujista. Taustalla Pinja Salonen ja Aino Kesti.
Teksti ja kuvat: Tinja Huoviala