Kurkistus koppiin ennen peliä
pe 13. heinäkuuta 2018 21.20.00
Tästä alkaa peli, mutta mitä kaikkea onkaan tapahtunut sitä ennen? (Kuva: Arto Blomqvist)
Ennen kuin tuomari puhaltaa avausvihellyksen ja joukkueet juoksevat kiilaan, on jo ehtinyt tapahtua paljon. Mutta mitä - tänään päästiin kurkistamaan pukukoppiin ennen peliä. Pelissä vastassa oli Kempeleen Kirin KeKi white.
Tämän oven takana alkaa kotipeleihin valmistautuminen.
- Kun ylimääräinen energia on purettu pois, puhutaan peli läpi: mitä teemoja ja toiveita on sisäpeliin ja ulkopeliin. Tänään kaivataan sekä sisällä että ulkona rohkeutta, huolellisuutta ja päättäväisyyttä, pelinjohtaja Reetta Heikkilä kertoilee, kun joukkue on jo lähtenyt lämmittelemään varakapteeni Aino Kestin johdolla.
Vaaleanpunainen sen olla pitää, pukukopin nimittäin. Illan pelipaikat piirrettynä tauluun.
Lämmittelyyn kuuluu juoksua, avaavia liikkeitä ja lihaskuntoa, sitten heittelyä ja lyöntejä.
- Lyöntejä ei tehdä sataa miljoonaa. Varsinkin tällä kelillä vähemmänkin riittää, ettei olla ihan piipussa, Heikkilä toteaa.
Lyönnit kohdilleen. Verryttelyvetoja tarpeeksi, muttei liikaa.
Parikymmentä minuuttia ennen ottelun alkua käydään vessassa, tankataan nestettä ja vaihdetaan vaatteet. Hellitetään ylimääräisestä häsellyksestä ja käydään läpi viimeiset ohjeet.
- Tänään korostetaan sitä, että on ihan sama, kuka on vastassa - nöyristelemään ei lähdetä, Heikkilä suunnittelee.
Soittolistalla fiilikseen
Ennen kauden alkua koottu lämmittelyn soittolista on yksi rutiineista. Siljä Särkkä kokosi joukkueen toiveiden pohjalta listallisen tsemppimusiikkia: Cheekiä, JVG:tä, Aviciitä, Antti Tuiskua, Nightwishiä... Lajin sisäinen juttu onkin sitten Pate Mustajärvi & Pesisboysin biisi Voittokunnari.
- Musiikilla haetaan fiilistä. Ilon kautta, kakkospelinjohtaja Essi Kurth kertoo.
Musiikki luo verryttelyyn fiiliksen.
Vahvat aloitusvuorot
Miten itse peli sitten? Jos olisi pelattu vain ensimmäisiä vuoropareja, kotijoukkue Lippo olisi ollut vahvempi. Avausjakson ensimmäinen vuoropari meni oululaisille 4-1 ja kakkosjakson 6-2. Jaksojen edetessä hallinta kääntyi kuitenkin kempeläisille ja peli päättyi lopulta lukemiin 0-2 (4-16, 7-28).
Aino Kesti oli vahva ulkona ja sisällä. Heti alkuun läpilyönnillä tuli kolme juoksua ja kunnari. Varakapteeni oli pelin ykköspalittu. (Kuva: Arto Blomqvist)
Illan kakkospalkittu Selina Similä (toinen vas.) oli iskussa. Toisella jaksolla syntyi kunnari. (Kuva: Arto Blomqvist)
Teksti ja kuvat: Tinja Huoviala