Kisailuja ja uuden oppimista: F-tyttöjen kausi käynnissä
ma 30. tammikuuta 2017 22.54.00
Tälle syksyä F-tyttöjen joukkueen toiminta käynnistyi isommalla harrastajamäärällä kuin moneen vuoteen, sillä joukkueen treeneissä on käynyt 15 tyttöä ja uusia kyselijöitä toimintaan mukaan on tullut koko ajan. Lipon tyttöpuolella on ollut havaittavissa Lipottarien Superin nousunkin myötä uutta buumia. Lippo Juniorien harjoituksissa huomioidaan lajitaitojen lisäksi monipuolisuus palloilun osalta, etenemisen harjoittelu, pelaaminen sekä ryhmässä toimimista. F-tyttöjen toiminnassa on mukana myös toisten lajien harrastajia.
- Joukkue koostuu aktiivisista treenaajista, joista moni pesiksen ohella harrastaa muunkinlaista monipuolista urheilua: muun muassa hiihtoa, tanssia, suunnistusta ja voimistelua. Lajiharkkoja meillä on kahdesti viikossa Ouluhallilla ja Palolaitoksella, kerran viikkoon treenaillaan E-tyttöjen mukana juoksua jäähallin puolella. Treeneihin mahtuu heitto-, lyönti- ja kiinniottotreenin lisäksi myös monenlaisia leikkejä, hippoja ja viestejä. Joukkuehenki ja sen rakentaminen ovat itselleni valmentajana tärkeitä alueita, ja mielestäni tällä saralla ollaan myös edistytty paljon - treeneissä ollaan porukalla eikä ketään jätetä ulkopuolelle, valmentaja Jutta Kivikangas kertoo.
Kivikangas valmensi jo viime vuonna F-tyttöjä jämäkällä otteella ja tälle vuotta mukaan tuli uintipuolella valmentajakokemusta hankkinut Joonas Pulkkinen, joka tunnetaan myös pillin äänestä tuomaritoiminnan saralla. JPVT-koulutuksen (liiton junioripesisvalmentajatutkinto) saanut nuori, mutta erittäin osaava valmentajakaksikko on tyytyväinen alkukauden harjoitusjaksoon.
- Kehittämistä tytöillä on monella alueella, mikä on hyvin ymmärrettävää tämän ikäisissä. Syksystä on kuitenkin tiettyä kehitystä tullut: palloja saadaan jo paremmin kiinni ja lyönnitkin alkavat osua. Lasten kanssa toimiminen on kyllä valmennuksen suola. On mukava olla osa heidän kasvatustaan yhtenä tukipilarina. On mukava katsoa, kun lapsi kehittyy lajissa, ja voida olla ylpeä siitä, että on yhtenä tekijänä ollut mukana tässä kehityksessä, Kiimingistä kotoisin oleva Pulkkinen kommentoi.
Tytöt ovat talven aikana pelanneet Ouluhallissa joka toinen viikko pienpeliä, jossa pyritään opettamaan pelin kautta pesäpallon saloja.
- Pienpelit ovat tärkeää harjoitusta kesän pelejä varten. On helpompaa käydä pelin kulku ja säännöt läpi itse tekemällä, ja pelaaminen on varmasti tytöille peliälyn kannalta kaikista opettavaisinta. Peliä oppii pelaamalla, ja pienpelit mahdollistavat tytöille uusien pelitilanteiden rauhallista läpikäymistä. Talvella hallissa oman joukkueen kesken peli on helppo vaikka pysäyttää hetkeksi ja selittää tilanne, varmistaa että kaikki ymmärtävät, mitä tapahtuu ja miksi - tämä ei kesän peleissä ainakaan näin vaivattomasti onnistu, Kivikangas näkee.
Tavoitteena pitää hauskaa ja nauttia urheilusta
Pesiksessä kesällä parasta on tietysti leirit. Molemmat valmentajat odottavat leirielämää innolla, sillä se on todettu olevan myös lapsille kaikkein mieluista. Valmentaja Pulkkisen mukaan leireillä on tärkeää, että molempien joukkueiden pelaajille jää hyvä tunne pelistä, jotta innostus jatkaa lajin parissa säilyisi.
- F-tyttöjen kanssa olemme lähdössä ainakin alueleirille, valtakunnanleiri Haminassa hieman arveluttaa pitkän välimatkan vuoksi, mutta toivon ja suosittelen ehdottomasti, että kaikki saatavilla olevat leirimahdollisuudet käytetään. Itselleni pesisleirit olivat kesän kohokohtia ja leiri on se paikka, jossa joukkuehenki kehittyy parhaimmilleen sekä joukkue hitsautuu yhteen. Pyrimme peluuttamaan kaikkia tyttöjä tasapuolisesti; saamaan kaikille onnistumisen kokemuksia ja tunteen, että heihin luotetaan ja että he ovat tärkeitä pelaajia. Tavoite on pitää hauskaa; itselleni on rehellisesti sanottuna se ja sama, tuleeko kesästä voittoisa vai sitten vähän vähemmän voittoisa, haluan ennemminkin nähdä tyttöjen nauttivan pelistä ja urheilemisesta yleensä, Kivikangas puolestaan jatkaa.
Kun toinen valmentajista tulee uinnin parista, on mukava vertailla lajin ominaisuuksia ja valmentajan roolia keskenään. Pulkkisen mukaan uinnilla ja pesäpallolla on valmentamisen näkökulmasta samaa, mutta taas lajin oppimisen määrässä on eroja liittyen lapsen lähtötilanteeseen – tosin poikkeuksiahan aina on.
- Uinnin valmennus on yllättävän samankaltaista pesäpallovalmennuksen kanssa. Totta kai erojakin on, mutta molemmissa lajeissa loppujen lopuksi on kyse tekniikan ja kunnon kehittämisestä. Lajit eroavat kuitenkin merkittävästi oppimisen määrällä. Uintia ja pesäpalloa ei voi laittaa samalle lähtötasolle, koska kun lapsi aloittaa pesäpallon ensimmäistä kertaa, hänellä todennäköisesti on jo pohja heittämiselle ja juoksemiselle. Saman lapsen mennessä uimakouluun, hänellä ei välttämättä ole pienintäkään pohjaa, josta lähteä. Yhden uintilajin sujuvaksi saaminen voi viedä jopa vuosia, Pulkkinen analysoi.
Yhteistyö valmennuksen kesken tärkeää
Lipottarissa pelaava ja Kastellin lukiota Pulkkisen tapaan käyvä Kivikangas taitelee omien harjoitusten, opiskelun ja valmentamisen aikataulutuksissa. Yhteistyö valmennuksen kesken on toiminut molempien mielestä hienosti ja se on auttanut molempia sitoutumaan valmentamiseen.
- Monesti tulen treeneihin, niin omiin kuin pientenkin, suoraan koulusta, mikä aiheuttaa ihmetystä ainakin jälkimmäisen porukan keskuudessa. Usein vertaillaankin tyttöjen kanssa läksyjen määrää ja koulupäivien pituutta. Yleensä päädytään lopputulokseen, että on se elämä niin paljon helpompaa peruskoulun kakkosluokalla kuin lukion kakkosella. Aikatauluttamistahan tämän kaiken yhdistäminen vaatii, mutta en koe työn määrää liialliseksi. Mukavinta valmentamisessa on nähdä valmennettavien kehittyvän ja oppia tuntemaan koko joukkue kunnolla, Kivikangas päättää.
Itsekin Lippo Juniorien pelaajapolun käynyt Kivikangas näkee tällä hetkellä junioritoiminnassa kehittymistä.
- Käsittääkseni Lipon tyttöpuolella ainakin pelaajia riittää. Uskoisin, että myös taitoa ja motivaatiota löytyy, tällaisen kuvan ovat ainakin oma F-tyttöjoukkueeni sekä E-tytöt minulle antaneet. Lippo Juniorit varmasti tuottaa kyvykkäitä pelaajia niin poikien puolella Lippo Pesikseen kuin tyttöpuolen Lipottariin!
F-tyttöjen menoa voi seurata jatkossa helmikuussa avattavilla joukkueen omilla sivuilla.