Panda-pesisliigan toiminta käynnissä
pe heinäk. 14 11:28:00 2017
Panda-pesisliigan toiminta on käynnistynyt tällä viikolla reippaissa tunnelmissa. Yhteensä pesiskoululaisista muodostui noin viisi joukkueellista pelaajia seuran harrasteliigatoimintaan, jossa pelipäivänä on sunnuntai. Osallistujia uusissa joukkueissa on aina E-junioreista ihan pienempiin G-junioreihin yhteensä 60. Ryhmät on jaettu suoraan ikäluokittain, jolloin halukkat voivat helposti siirtyä oman ryhmän mukana talvikauden toimintaan.
Panda-pesisliigaan voi osallistua myös seuran jo toiminnassa olevat joukkueet ja tällä kaudella aloittaneita pelaajia. Lisäksi ajatuksena on pelata myös muiden seurojen aloittaneita joukkueita vastaan. Tulevana sunnuntaina G-juniorit ovat Panda-liigassa myös mukana.
Panda-pesisliigan toimintaan ja joukkueisiin pääsee mukaan vielä koko loppukesän ja alkusyksyn ajan. Pesisliiga päättyy lopputurnaukseen elo-syyskuun vaihteessa, jonka jälkeen vietetään seuran päättäjäisiä. Tämän jälkeen toiminta jatkuu talvikauden harjoittelulla.
Lippo Juniorien tämän kauden pesiskoulutoiminta on ollut suosittua. Yhteensä seurassa pesispasseja on rekisteröity 208, joka on tällä hetkellä Suomen kärkeä. Seurassa tullaan panostamaan kaupunginosa- ja pesiskoulutoimintaan entistä vahvemmin myös jatkossa.
Lisätietoja Panda-pesisliigasta saa Teijo Koivulta, teijo91@gmail.com, p. 0408385216
Panda-pesisliigan ilmoittautumiseen pääsee tästä