Kapteenineuvosto tuo osallistamisen seuratoimintaan
19.02.2018 • Ajankohtaista

Kuvassa D-tyttöjen kapteenisto Silja Kilpi (vas.) ja Aino Kesti
Lippo Juniorit perustaa seuran juniorijoukkueiden kapteeneista yhteisistä asioista keskustelevan kapteenineuvoston. Näin seura haluaa ottaa lapset ja nuoret mukaan osaksi päätöksentekoa ja samalla kouluttautumaan seuratoiminnan pariin. Kapteenineuvosto kokoontuu säännöllisesti pelikauden aikana.
Idea kapteenineuvoston syntymiseen tuli seurassa, kun Lippo Juniorit järjestää ensimmäistä kertaa pesisleirin tulevana kesänä D-ikäisissä Oulussa 11.-14. kesäkuuta. Leirille halutaan ottaa suunniteluun mukaan ikäluokan pelaajia, missä ideoidaan heille tärkeitä asioita koskien leirikokemusta. Samalla syntyi ajatus laajentaa nuorten osallistaminen koko seuraa koskevaksi.
- Olemme lasten ja nuorten urheiluseura, joten on tärkeää, että he pääsevät osallistumaan seuratoiminnan kehittämiseen. Heitä vartenhan olemme seurana olemassa, ja nuorten aidot kokemukset ovat meille tärkeitä, seuran junioripäällikkö J-P Aarrekivi kommentoi.
Perustettava kapteenineuvosto kokoontuu säännöllisesti, jossa mukana on aina pienemmistä isompiin junioreihin joukkueiden kapteenit ja varakapteenit. Samalla kapteenineuvostossa käydään läpi kapteenin roolia pesisjoukkueissa sekä kapteenien vuorovaikutusta.
- Samalla me saamme suoraa palautetta toiminnastamme lapsilta ja nuorilta, joille toimintaa järjestetään usein aikuisten ehdoilla, Aarrekivi jatkaa.
Kapteenineuvostossa käsitellään nuoria koskevia asioista ja vanhempien kapteenien halutaan toimivan nuorempien esimerkkeinä. Kapteenineuvoston toimintaa ohjaavat seuran toimihenkilöt.