Hiukan jännitystä
15.05.2019 • Ajankohtaista Akatemia

Poikien Superpesis Sotkamon Jymy - Oulun Lippo 0-1 (3-3, 4-5)
Lipon A-pojat kävivät Sotkamon Jymyn vieraina kuuluisalla Hiukan pesäpallostadionilla, stadionilla jolla Sotkamon joukkueet ovat lukuisia kertoja juhlineet mestaruuksia. Tällä kertaa vierailu oli ryöstöretki, pisteet haettiin Ouluun.
Ottelu oli hyytävän jännittävä. Ensimmäinen jakso pelattiin tasan. Toisen jakson alussa Sotkamo pääsi kolmen juoksun karkumatkalle, mutta Lippo kiri jakson edetessä. Jakson viimeiseen vuoropariin lähdettiin isäntien niukassa 4-3 johtoasemassa. Lippo onnistui omalla sisävuorollaan kotiutuksissa ja pääsi 5-4 johtoon Santeri Pulkkisen ja Jussi Partasen lyönneillä. Sotkamolla oli kuitenkin viimeinen tasoittava vuoro. Heti paloton ajolähtö ja nopeat kärkimiehet kentällä. Ensimmäinen kotiutusyritys oli onnistunut kumuralyönti, mutta Ari Lankisen heitto kotipesään tuotti palon. Heti perään kaksi uutta kotiutusyritystä, mutta Lipon ulkokenttä onnistui jälleen. Lipolle makea voitto ja kaksi sarjapistettä. Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran Oulussa Juhannuksen jälkeisenä maanantaina (24.6.).
Sotkamon 'pesäpallo-Akatemia' vetää joka vuosi SoJy:n joukkueisiin lahjakkaita ja tavoitteellisia pesäpallonuoria ympäri Suomea. Tällä kaudella Poikien Superpesis -joukkueen pelaajien kasvattajaseurat löytyvät paitsi Sotkamosta, myös Siilinjärveltä, Kankaanpäästä, Simosta, Ylivieskasta, Tampereelta ja Haapajärveltä. Lipossa pelaajat ovat Oulusta tai naapurikunnista, Muhos, Kiiminki, Kempele ja Tyrnävä.
Lipon A-poikien seuraava peli on Kempeleessä Kirin vieraana maanantaina 27.5. klo 18. Liponkaan kannattajilla ei ole sinne pitkä matka kannustamaan omaa joukkuettaan.