Vänrikkinä paluu synnyinmaisemiin
30.01.2020 • Ajankohtaista Akatemia C-pojat

Kainuun prikaatissa sopimussotilaana – nyt Raksilan poika. Viime vuodet Sotkamon Jymyä edustanut Jere Pelkonen palasi synnyinkaupunkiinsa johtamaan jämäkällä otteellaan Lipon C-poikien ja Poikien Superpesiksen toimintaa. Tulevana viikonloppuna pelimiehet ovat tulessa Alku LKV -turnauksessa.
Viimeksi vuonna 2007 Lipon F-pojissa ja nyt paluu sinivalkoiseen sotisopaan. Pääsarjassa pelanneen äitinsä ja valmentaneen isänsä mukana pesiskentille tiensä löytänyt Pelkonen vastaa tällä kaudella Lipon vanhempien poikien valmennuksesta ja pelinjohdosta.
- Arvostan, että Oulusta tuli hyvissä ajoin houkutteleva tarjous, jossa oli isoa vastuuta tarjolla. Yksi tärkeä tekijä oli myös se, että sain itse rakentaa valmennustiimini ja tehdä hommia yhdessä. Ei tämä kuitenkaan ollut yhden yön päätös. Haen opiskelupaikkaa Oulusta ja tänne oli helppo tulla, kun kaupungissa on tuttuja ihmisiä ja verkostot jo valmiina. Asuntokin löytyi Raksilasta, joten pelipaikoilla ollaan, Pelkonen myhäilee.
Oman peliuran päätyttyä Pelkonen on valmentanut Sotkamon Jymyn organisaatiossa: viimeksi C-poikien ja Suomensarjan joukkueita.
- Lähdin valmennushommiin, kun yksi eniten arvostamistani henkilöistä Mikko Kuosmanen kysyi silloin aikanaan mukaan ja edelleen olen kiitollinen, että kysyi.
Sotkamon suunnalta katselleella Pelkosella oli tullessaan jo hyvä kuva oululaisen pesäpallon tilasta ja pelaajista.
- Lähtökohtatilanne on se, että Lipossa on paljon lahjakkaita nuoria poikia, joilla on hyvät lajitaidot ja -tehokkuus. Keskustelimme ennen tuloani, että mitä tulevaisuudessa halutaan ja miten toimintaa rakennetaan. Päätimme yhdessä lähteä tekemään uutta toimintamallia ja kehittämään pelaajia kohti Superpesistä, Pelkonen kertoo.
Tärkeimpinä elementteinä Pelkonen painottaa pelinymmärrystä ja urheilijan elämän opettelua jo olemassa olevien hyvien ominaisuuksien päälle. Ryhmä on täynnä motivoituneita ja sitoutuneita pelaajia sekä valmennuksella on hyvä ympäristö tehdä töitä yhdessä. Kasassa on siis ammattimainen paketti pelaajakehitykseen.
- Aina kun luodaan jotain uutta, niin se tuo omat kipukohtansa ensimmäisen kauden aikana. Itselläni on ajatuksena, että tämä on pidempi projekti.
Lipon poikien toimintaa ohjaavat yhdessä sovitut pelisäännöt ja arvot. Pelkonen painottaa arkea ja siinä sitoutumista. Tärkeimpänä sanana on kunnianhimo.
- Se lähtee jokaisesta. Tärkeää on painottaa myös yhtenäisyyttä. Jokaisella on mahdollisuus onnistua ja epäonnistua tietäen, että joukkue on takanasi. Meillä on harjoitusryhmässä nyt talvella eri ikäisiä pelaajia, joiden tulee toimia toistensa kanssa. On tärkeää olla oma itsensä, tunnistaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa sekä uskaltaa sanoa niistä ääneen, Pelkonen kuvailee.
Tulevana viikonloppuna Pelkonen joukkoineen pelaa C-poikien isossa talviturnauksessa. Joukkueita on saatu mukaan aina Seinäjoelta ja Kuopiosta asti.
- Tämä on meille hyvä tasonmittaus. Olen tyytyväinen, että saimme turnauksen järjestettyä ja mukaan kovia joukkueita. Kiitos siitä joukkueenjohtaja Juha Karjalaiselle. Pelillisesti odotan pelaajien suosivan omia ratkaisuja, havaintoja ja valintoja, joita on käyty läpi. Tammi-helmikuun taitetta kun mennään, peli ei näytä varmasti valmiille, eikä pidä vielä näyttääkään. Saamme tästä hyviä otteluita ja kokemuksia alle - ja näemme missä menemme, Pelkonen päättää.
Tervetuloa seuraamaan otteluita Ouluhallille! Tapahtumassa myös arvontaa huippupalkinnoin sekä Ouluhallin kahvio palvelee.