D-tyttöjen sininen joukkueemme neljäs Kempeleen alueleirillä 10 – 13.6.2019
14.06.2019 • D-tytöt
D-tyttöjen sininen joukkueemme neljäs Kempeleen alueleirillä 10 – 13.6.2019
Kempeleen alueleirille lähdimme hakemaan pelikokemusta ja sitä leirin aikana saimmekin; neljän päivän aikana pelejä oli kaikkiaan kahdeksan. Ensimmäiset kolme peliä (vastustajina OsVa, Kannus ja KeKi 2) päättyivät voittoomme, neljännessä pelissä TyTe oli vielä meitä selkeästi parempi ja PattU 06 kanssa taistelimme hienosti tasapelin. Tiukkoja pelejä pelasimme myös SiKi 06 ja SoJy 06 kanssa. Näistä peleistä simolaiset vetivät kuitenkin pidemmän korren ja Sotkamon puolestaan voitimme niukasti juoksulla.
Näillä hienoilla peliesityksillä pääsimme pelisarjan pronssiotteluun, jossa vastaan asettui PattU 06. Pronssipelissä jouduimme kuitenkin tunnustamaan Pattijoen vielä selkeästi paremmaksi juoksuin 20-8.
Leirin aikana nähtiin hienojen peliesitysten lisäksi runsaasti onnistumisia ja niistä seuranneita iloisia tuuletuksia. Joukkueemme Onnistuja-palkinnolla palkittiin sekä sisä- että ulkopelissä hyvin pelannut Silja ja Tsemppari-palkinnolla peliä hienosti ulkokentälläkin johtanut Veera.
Taas yhtä leirikokemusta rikkaampana huilaamme muutaman päivän ja jatkamme aluesarjan pelejä sunnuntaina 16.6.2019 kun saamme vieraaksi Siki 06. Tämän jälkeen alammekin hiomaan sisä- ja ulkopeliämme kuntoon Oulussa 15. – 20.7.2019 järjestettävän Suurleirin peleihin.
Lippo D-tytöt sininen alueleirin pelisarjan tulokset:
10.6.2019 16:00 Ylikylä OsVa - Lippo sin tulos 8-11
10.6.2019 19:00 Ylikylä Lippo sin - Kannus tulos 20 -5
11.6.2019 10:30 Linnakangas Lippo sin - KeKi 2 tulos 9-3
11.6.2019 15:00 Ylikylä TyTe - Lippo sin tulos 19-2
12.6.2019 09:30 Ylikylä Lippo sin - PattU 06 tulos 7-7
12.6.2019 13:30 Linnakangas SiKi 06 - Lippo sin tulos 8-5
12.6.2019 20:00 Ylikylä Lippo sin - SoJy 06 tulos 10-9
Pronssiottelu: PattU 06 - Lippo sin tulos 20-8
Teksti Sari Veijola