Huudoista huolimatta tappio valkoiselle
22.08.2018 • D-tytöt
Kaaripeli kunnossa. Silja Kilpi, Jemina Kähkönen ja Aino Kesti ohjeistavat joukkuetta.
Tsa! Hei! Tsei! Ha! Kupla! Kanat! Kyllä maailmaan ääntä mahtuu - ja pesäpallokentälle. Muunmuassa näillä huudoilla Lippo valkoinen taisteli Kempeleen Kirin KeKi blueta vastaan tiistaina 21. elokuuta.
- Huudot auttavat pelaamaan ja muistetaan, että ollaan pelaamassa. Ne ovat sellaista herättelyä, muistetaan tehdä täysillä. Yleensä huudetaan, mitä sattuu tulemaan mieleen, kapteeni Silja Kilpi valottaa.
Huutojen syvempi merkitys avautuu joskus vain sisäpiirille ja esimerkiksi "Kupla"-huuto sai alkunsa tämän kesän leirillä.
- "Tsa" on meillä ollut pitkään oma huuto ja "hei" on aika yleinen. Tänään Pinja (Salonen) keksi, että yhdistetään ne niin tulee "tsei", Silja kertoo esimerkin.
Kaareltakin ääntä kuuluu ja pitääkin kuulua: sillä autetaan lyöjää ja etenijää.
Tällä kertaa hyvätkään huudot eivät tuoneet riittävää puristusta, sillä peli-ilo oli tainnut jäädä väsyneiltä urheilijoilta koulun penkille. KeKi voitti ottelun puhtaasti 2-0 (14-4, 8-4).
Kolmesti hyville vastustajille: Hei, hei, hei!
- Asenne oli sellainen, että pelataan äkkiä että päästään kotiin, pelinjohtaja Jenni Mäkelä ripitti.
Toki pelissä oli paljon hyvääkin: muutamia hyviä kotiutuslyöntejä ja merkissä oltiin mukana. Illan parhaana palkittiin Pinja Salonen ja kakkospalkinnolla Sara Suorsa.
Teksti ja kuva: Tinja Huoviala