Sininen SiKin kanssa tiukoilla
23.08.2018 • D-tytöt
Lippo sininen ja SiKi 05 ovat tainneet tottua pelaamaan tiukkoja pelejä toisiaan vastaan. Niin jälleen.
Perjantaina 17. elokuuta simolaiset vierailivat Oulussa ja ottelu ratkottiin vasta supervuoroparissa. Pohjoisen tytöt olivat parempia luvuin 1-2 (12-27, 7-6, 2-3).
- Ensimmäinen jakso meni Simolle reilusti, mutta toisella pidettiin tosi hyvin sekä sisä- että ulkopeli kasassa. Supervuoropari kaatui stressaamiseen, virheisiin ja häseltämiseen. Oli vähän paniikkia, voitetaanko vai hävitäänkö. Tämän pelin jälkeen olin kuitenkin todella ylpeä tytöistä, pelinjohtaja Essi Kurth kertoo.
Ottelussa onnistuivat muun muassa Maisa Blomqvist, Venla Lehmikangas, Veera Ylihuttula ja Oona Seppänen.
Torstaina 23. elokuuta pelattiin Simossa. Peli päättyi 1-0 (12-12, 23-3).
- Ensimmäisen jakson viimeisen vuoroparin lopettavalla annettiin omilla virheillä seitsemän juoksua, Kurth harmittelee.
Muuten jakso meni mallikkaasti - toisin kuin toinen.
- Se menikin sitten alusta asti vahvasti eri tavalla. Simo tuli tosi voimakkaasti ja me tehtiin omia virheitä. Vastustajalla oli enemmän tahtoa, pelinjohtaja toteaa.
Pelin parhaat olivat Anu Partanen (I) ja E-ikäinen Iita Kimpimäki (II).
Teksti: Tinja Huoviala