Tsemppaus ratkaisi pääsiäisjännärin
02.04.2018 • D-tytöt
Hyvää peliä ensimmäisessä jaksossa, vastustajan nousu toisessa ja huikeaa tsemppausta ja kannustusta kotiutuslyöntikisassa - siinä tiivistetysti pääsiäissunnuntain ottelun kulku, kun Lipon tytöt saivat Ouluhalliin vieraikseen Simon Kirin 05 -joukkueen. Vastavierailulle lähdetään jo alle viikon päästä, kun Kirin 04 -joukkue järjestää harjoituspelin Lappiahallissa Torniossa tulevana lauantaina.
Kova tsemppaus ratkaisi pääsiäisen harjoituspelin.
Tytöt teki tyytyväisiksi se, että lopputuloksena oli voitto, vaikka kaikki ei mennyt ihan nappiin. Ensimmäinen jakso päättyi Lipolle selkeästi 7-0, toisen vei vastustaja 7-10. Kotiutuslyönnit paukuteltiin oululaisvoimin kotiin 5-4.
- Lopussa oli kovia lyöntejä, hyviä lähtöjä ja hyviä etenemisiä. Kukaan ei kokonaan masentunut missään vaiheessa. Tsemppaus ja kannustus. Ensimmäisen jakson ulkopeli oli hyvää, juuri sitä mitä puhuttiin ennen peliä. Toka jakson jälkeen nollattiin pää ja lähdettiin uuteen nousuun. Kotareitten aikana näkyi iloisia tyttöjä. Hieno voitto ja hyvä peli kokonaisuutena, joukkue pelinjohtajineen summasi.
Ottelun onnistuja oli Jenna Högman, joka pelasi hyvin sekä ulkona kopparina että sisällä. Iloinen peli-ilme säilyi tiukoissakin tilanteissa.
- Kopparina menin kunnolla vastaan eivätkä pallot hyppineet yli. Jos tuli pieniä epäonnistumisia, en jäänyt surkuttelemaan niitä vaan aloin keskittyä seuraavaan suoritukseen, pelaaja itse analysoi.
- Jenna löi juuri sellaisia lyöntejä, mitä me pelinjohtajat sanottiin, Jenni Mäkelä kehui.
![]() |
|
![]() |
![]() |
![]() |
Ottelussa, varsinkin lopun kotiutuslyöntikisassa nähtiin hienoja onnistumisia.
Teksti ja kuvat: Tinja Huoviala