Valkoiset vastakkain
07.08.2018 • D-tytöt
Lukkari Aino Kesti nostatti henkeä ja tolppaa. "Elokuussa jo onnistuu", hän kuittasi hyvän pelin.
Semi hyvä, semi heikko. Näin tiivisti pelinjohtaja Reetta Heikkilä Lippo valkoisen ylemmän loppusarjan avauksen tiistaina 7. elokuuta. Vastustajana oli Kempeleen valkoinen, KeKi white. Ottelu pelattiin poikkeuksellisesti Lintulassa.
- Ei se olisi vaatinut taikoja puolin eikä toisin. Röyhkeästi pelaamalla olisi ollut ihan eri numerot taululla, arvioi Heikkilä 0-2 (3-6, 4-9) tulosta.
Ulkopeli sujui kohtuudella tänäänkin, mutta sisällä takkusi. Palot menivät puhtaasti omaan piikkiin, ei vastustajan onnistumisten.
- Omassa pelissä olette parempia kuin läpsyttelypesäpallossa. Pitää haluta voittaa! Joka kerta kiilaan pitää tulla voittamaan, ei katselemaan ja nöyristelemään, Heikkilä ja kollegansa Jenni Mäkelä loivat tahtoa tuleviin koitoksiin.
Valkoisen pelit jatkuvat lauantaina ja sunnuntaina, sinisen jo torstaina. Kotiläksyksi lauma komennettiin huomiseen naisten superin peliin.
- Katsotte lyöntiratkaisut ja ulkopelipaikkoja, miten pelaaja siellä liikkuu ja toimii. Jokaisella on mielessä joku uusi asia pelistä huomisen jälkeen.
Pelin parhaana palkittu Selina Similä syöksyi juoksun.
Teksti ja kuvat: Tinja Huoviala